Jokirinne

Jokirinne – joka paremmin tunnetaan nimellä Päivärinne – on noin 1000 asukkaan kylä Muhoksella, Pohjois-Pohjanmaalla. Suuren osan Päivärinteen asukaskunnasta muodostavat lapsiperheet. Päivärinne sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Muhoksen keskustasta ja noin 25 kilometrin päässä Oulusta.

1930-luvun alussa rakennettiin keskelle hiljaista maaseutua Päivärinta -nimiselle lohkotilalle Päivärinteen tuberkuloosiparantola, jonka nimi vaihtui 1970 -luvulla Päivärinteen keuhko- ja reumasairaalaksi. Päivärinteen sairaala näkyi valkoisena maamerkkinä kilomerien päähän, ja niinpä myös ympäröivää aluetta alettiin kutsua Päivärinteeksi. Sairaalan toiminnan myötä koko kylä kasvoi ja kehittyi.

Nykyään Hyrkin alakoulu, Päivärinteen päiväkoti ja kyläkauppamme Sale Jokirinne muodostavat palveluiden ytimen.

Päivärinne on kasvava ja elinvoimainen kylä puhtaan luonnon äärellä, tervetuloa tutustumaan kyläämme!